Keittiökoisan ja jauhokoisan torjunta ja hävittäminen

Tilaa keittiökoisan ja jauhokoisan torjunta Inconselta. Keittiökoisaa voi torjua kotikonstein, mutta jos et halua hoitaa torjuntatyötä itse, tai se ei onnistu, tilaa ammattilainen apuun. Toimimme pääasiassa pääkaupunkiseudun alueella, mutta palvelumme ulottuu koko Uudenmaan alueelle.

Asiakkaitamme ovat sekä yritykset, kuluttajat kuin julkinen sektori. Alalla olemme toimineet jo vuodesta 1998 ja käytössämme ovat alan moderneimmat menetelmät. Pyrimme välttämään torjunta-aineiden ja myrkkyjen käyttöä, paitsi silloin, jos ne ovat välttämättömiä onnistuneen torjuntatuloksen aikaan saamiseksi.

Koisien torjunta

Koisien toukat syövät pähkinöitä, viljaa, jauhoja ja kuivattuja hedelmiä, joten ne löytävät tiensä kotiin kaupasta tulleiden elintarvikkeiden mukana.  Saastuneet elintarvikkeet pitää tuhota, sillä toukat ovat myös ulostaneet niihin. Muut kuiva-aineet pitää tarkastaa. Sekä puhtaat, että uudet tilalle hankitut elintervikkeet pitää siirtää tiiviisiin astioihin, sillä näkyvissä olevan kannan lisäksi, muualla asunnossa voi olla koteloituneita yksilöitä, joihin torjuntatyö ei ole ulottunut. Myöhemmin kuoriutunut kanta ei näin pääse elintarvikkeisiin käsiksi ja uusimaan ongelmaa.

Kaapit ja laatikostot tyhjennetään kokonaan ruoka-aineista, imuroidaan ja puhdistetaan. Torjuntaa voi yrittää kotikonstein, mutta suosittelemme ottamaan yhteyttä meihin.

Keittiökoisan torjunta tehdään hyvin samalla tavalla kuin jauhokoisan torjunta. Myrkytämme tyhjät, puhdistetut kaapit ja laatikot. Myrkytyksen jälkeen sisätiloissa on n. 2-5 tunnin varoaika, jolloin tiloissa ei pidä oleskella.

Vaikka keittiökoisan myrkytykseen löytyy tee-se-itse -ohjeita, emme suosittele sitä itse tehtäväksi. Oikeiden torjunta-aineiden valinta ja käyttö, sekä annostelu vaativat osaamista. Koska käytettävät määrät ovat melko suuria, tarvitaan niiden käyttämiseen ammattimaiset suojavälineet. On myös erittäin tärkeätä, että myrkkyjä ei levitetä elintarvikkeisiin.

Keittiökoisa
Keittiökoisa
Jauhokoisa
Jauhokoisa

Inconsen tuholaistorjuntapalvelut

  1. Kertahävitys ja torjunta, eli ongelman toistumisen estäminen
  2. Kertahävitys, tuholaistorjunta ja määräaikainen seuranta, sekä siihen liittyvä jälkityö
  3. Sopimustyöt – jatkuvat palvelu, esim. tuholaistilanteen valvonta ja dokumentointi ravintoloihin, leipomoihin, elintarviketeollisuuteen, joissa pitää lain mukaan olla säännöllinen valvonta tuholaisista.
bug stop


Tapamme toimia

1.

INSPECT

Tulemme mielellämme paikan päälle sekä tutkimme ongelman laadun ja laajuuden.

2.

CONTROL

Otamme tilanteen hallintaan ja korjaamme ongelman aiheuttajan, emme ainoastaan sen seurauksia.

3.

SERVICE

Palvelumme tavoite on löytää kestävä ratkaisu ennaltaehkäisemällä jatko-ongelmat.

Tuholaistorjuntamme vahvuudet

1.

Reagoimme nopeasti. Vastaamme tai toimimme arkipäivinä 24 h sisällä yhteydenotostasi.

2.

Henkilökohtainen palvelu. Pyrimme hoitamaan asiakaskontaktit “oma torjuja”-periaatteella. Samaa kohdetta hoitaa yksi henkilö. Jos tuholaisongelma toistuu, on tapaus tuttu jo vanhastaan tapausta hoitaneelle henkilölle ja asiassa päästään etenemään sujuvasti.

3.

Ongelmat hoidetaan perusteellisesti ja pyritään poistamaan pysyvästi, jos mahdollista. Tilanne tutkitaan huolellisesti ja riskitekijät kartoitetaan ennen toimenpiteitä.

4.

Akuuttitöiden lisäksi panostamme ennaltaehkäisyyn, jotta ongelma poistuisi pysyvästi.

5.

Pystymme puuttumaan ongelmiin tehokkaasti erilaisin keinoin. Hyviä apukeinoja ovat mm. lämpöteltat, höyry- ja kuumapesu, kuivausrumpu, höyrysilitysrauta, liima-ansat, fyysiset esteet, puhdistukset ja desinfioinnit. Myrkkyjä käytetään vain silloin, kun muita vaihtoehtoja ei ole.

6.

Kaikki dokumentoidaan sähköisesti ja asiakkaalla on mahdollisuus seurata reaaliaikaisesti sitä mitä tehdään ja miten torjuntatyö etenee.