Myyrien torjunta

Tarjoamme apua myyrien torjuntaan Uudenmaan alueella ja pääkaupunkiseudulla rakennuksista ja taloista Jos myyrät tunkeutuvat sisään, niitä torjutaan pitkälti samoilla keinoilla kuin hiiriä. 

Pihan ja puutarhan alueella emme torju myyriä.

Myyrät aiheuttavat yleensä vahinkoja pihan ja puutarhan kasveille. Eniten näitä tuhoja aiheuttavat peltomyyrät ja vesimyyrät. Myyrien torjunnassa keskitytään vahinkojen ehkäisemiseen, sillä myyristä ei luonnossa pääse kokonaan eroon. Tarpeen tullen myyriä voi pyrkiä karkottamaan tai niiden määrää voidaan yrittää vähentää loukuttamalla. Suosittelemme pihan ja puutarhan myyräongelmissa kääntymään puutarha-alan ammattilaisen puoleen.

Myyrien aiheuttamat vahingot

Peltomyyrä

Peltomyyrät voivat aiheuttaa suuria tuhoja nuorille puille ja pensaille. Ne syövät hangen alla puiden ja pensaiden tyvistä kuorta. Paras tapa ehkäistä vahinkoja, on suojata kasvit ja puut. Myös kananlannan on havaittu torjuvan peltomyyriä.

peltomyyrä_häätäminen ja estäminen
Peltomyyrä

Vesimyyrä

Vesimyyrät syövät kasveja, juureksia, kasvinosia, kasvien juuria ja joskus myös puun kuorta. Ne aiheuttavat vahinkoja hyvin usein maan alla. Kontiainen (ent. maamyyrä) sekoitetaan usein vesimyyrään, sillä molemmat kaivavat käytäviä maan alle ja muodostavat pihalle multakasoja. Kontiainen ei kuitenkaan aiheuta kasveille vahinkoa, sillä se syö vain hyönteisiä ja on rauhoitettu.

Vesimyyrä_häätäminen ja estäminen
Vesimyyrä

Metsämyyrä

Metsämyyrän kannat vaihtelevat 4-5 vuoden sykleissä. Kannan ollessa suurimmillaan, metsämyyrät saattavat tunkeutua rakennuksiin ja asuntoihin, aiheuttaen samankaltaisia ongelmia kuin hiiret. Metsämyyrät aiheuttavat metsissä tuhoa, syömällä puiden taimia. Ne levittävät myös punkkeja ja myyräkuumetta.

Metsamyyrä_häätäminen ja estäminen
Metsämyyrä

Vinkit myyrien omatoimiseen torjuntaan

Vesimyyriä voi torjua kesällä loukuttamalla. Yleensä vesimyyrälle käytetään rotanloukkua, joka asennetaan vesimyyrän kaivamaan koloon. Kolo kannattaa peittää esimerkiksi ämpärillä, että siihen eivät mene muut eläimet tai lapset.

Peltomyyrän vahingot syntyvät talvella tai keväällä, joten tilanteeseen kannattaa valmistautua jo syksyllä suojaamalla taimet ja kasvit tiheäsyisellä verkolla. Verkkosuojan voi asentaa myös istutuskuoppaan, jotta myös juuret saadaan suojattua.

Istutuskuoppaan siroteltu kanankakka voi estää myyrää syömästä juuristoa. Kanankakkaa voi ripotella myös myyränkoloihin.


Tapamme toimia

1.

INSPECT

Tulemme mielellämme paikan päälle sekä tutkimme ongelman laadun ja laajuuden.

2.

CONTROL

Otamme tilanteen hallintaan ja korjaamme ongelman aiheuttajan, emme ainoastaan sen seurauksia.

3.

SERVICE

Palvelumme tavoite on löytää kestävä ratkaisu ennaltaehkäisemällä jatko-ongelmat.

Tuholais- ja haittaeläin­torjuntamme vahvuudet

1.

Reagoimme nopeasti. Vastaamme tai toimimme arkipäivinä 24 h sisällä yhteydenotostasi.

2.

Henkilökohtainen palvelu. Pyrimme hoitamaan asiakaskontaktit “oma torjuja”-periaatteella. Samaa kohdetta hoitaa yksi vastuuhenkilö. Jos tuholaisongelma toistuu, on tapaus tuttu jo vanhastaan tapausta hoitaneelle henkilölle ja asiassa päästään etenemään sujuvasti.

3.

Ongelmat hoidetaan perusteellisesti ja pyritään poistamaan pysyvästi, jos mahdollista. Tilanne tutkitaan huolellisesti ja riskitekijät kartoitetaan ennen toimenpiteitä.

4.

Akuuttitöiden lisäksi panostamme ennaltaehkäisyyn, jotta ongelma poistuisi pysyvästi.

5.

 Pystymme puuttumaan ongelmiin tehokkaasti erilaisin keinoin. Hyviä apukeinoja ovat  mm. lämpöteltat, höyry- ja kuumapesu, kuivausrumpu, höyrysilitysrauta,  liima-ansat, fyysiset esteet, puhdistukset ja desinfioinnit. Myrkkyjä käytetään vain silloin, kun muita vaihtoehtoja ei ole.

6.

Kaikki dokumentoidaan sähköisesti ja asiakkaalla on mahdollisuus seurata reaaliaikaisesti sitä mitä tehdään ja mitä torjuntatyö edistyy.

logo Inconse on luotettava kumppani